Search
Close this search box.

Sujuvampaa saapumista – uusimme sisäpihan asfaltin viikolla 42

Kauppakeskus Ruoholahden sisäpihalla remontoidaan 17.10.–23.10. välisenä aikana, kun sisäpihan asfaltti uusitaan. Kunnostustyö aiheuttaa hetkellisiä erityisjärjestelyitä ja mahdollisia viiveitä sisäänajossa, mutta valmistuttuaan saapuminen sujuu entistä mukavammin.

Viikolla 42 suoritettavat kunnostustyöt aiheuttavat erityisjärjestelyitä sisäpihalla. Varaathan siis saapumiseen ja lähtöön normaalia enemmän aikaa, sillä osa sisään- ja ulosajoväylistä saattaa olla hetkellisesti pois käytöstä. Liikenteen sujuvoittamiseksi liikenteenohjaus palvelee alueella koko työn ajan. Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä.

Sujahda Länsiväylältä suoraan kauppakeskuksen K3-kerrokseen

Tiesitkö, että pääset sujahtamaan tunnelin kautta kauppakeskuksen parkkihalliin kätevästi myös Länsiväylän päädystä? 

Muut häiriö- ja poikkeustilanteet kauppakeskuksessa

Kehitämme jatkuvasti kauppakeskuksen toimintaa ja palveluita kohtaamaan paremmin asiakkaidemme tarpeita. Toisinaan tämä kehitystyö saattaa aiheuttaa kauppakeskuksen tiloissa häiriö- ja poikkeustilanteita, joista tiedotamme tällä sivulla. 

Kauppakeskuksen liikkeet ja ravintolat palvelevat normaalisti myös kaikkien parannusten ja remonttien ajan, ellei toisin mainita. 

K-Citymarket ja kauppakeskuksen yleiset tilat ovat avoinna 24/7. 

Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi jatkuvasti uudistuvaan kauppakeskus Ruoholahteen!

Kauppakeskuksen yläkerroksissa remontoidaan 

Kauppakeskus Ruoholahden 3. ja 4. kerroksissa remontoidaan. Tämä saattaa aiheuttaa satunnaista äänihaittaa kauppakeskuksen tiloissa sekä liikennepoikkeuksia sisäpihalla. Remontti kestää joulukuuhun 2022.

Pahoittelemme mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä. 

Kiitos palautteestanne
Pyrimme jatkuvasti kehittämään kauppakeskuksen toimintaa saamiemme palautteiden pohjalta. Lämmin kiitos kaikille palautetta lähettäneille.