Search
Close this search box.

Kausivalot luovat tunnelmaa pimeyteen – 9 + 1 inspiroivaa valaistusvinkkiä kotiin ja pihalle

Ihana kotoilukausi on taas täällä, samoin siihen kuuluvat kausivalot. Oikeanlaiset valaistusratkaisut piristävät ja auttavat tekemään kodista ja pihasta entistä kutsuvamman. Tänä vuonna valot valitaan huolella, ja niitä käytetään harkiten ja energiatehokkaasti.

Harmaus levittäytyy jälleen ympärillemme. Onneksi on kausivalot, jotka elävöittävät kodin tunnelmaa hämyisenä vuodenaikana.

Sesonkivalot ovat kuitenkin paljon muutakin kuin vain ulkovalosarjoja. Niihin lukeutuvat kaikki kodin valaistusratkaisut, jotka tuovat lämpöä ja pehmeyttä pimeään kauteen. Huolellisesti suunniteltu valaistus myös lisää kodin viihtyvyyttä, turvallisuutta ja parantaa hyvinvointiamme.

Nyt onkin täydellinen hetki laittaa kodin ja pihan valaistus kuntoon. Pohdinnan tueksi olemme koostaneet parhaat vinkkimme upean, mutta energiatehokkaan valaistuksen luomiseksi. Nappaa siis alta suosikkisi ja valaise kotisi kauniiksi!

1. Rauhoittavaa fiilistä tunnelmavalaistuksella

Sisustussuunnittelun näkökulmasta jokaisessa huoneessa pitäisi olla noin 5–7 valopistettä, sisustuksen tummuudesta ja luonnonvalon määrästä riippuen. Tehokkaiden yleis- ja kohdevalojen lisäksi valopisteisiin tulisi sisältyä myös riittävästi tunnelmavaloja.

Kutsuvan tunnelman saat aikaiseksi hyödyntämällä pieniä pöytälamppuja, koristevaloja ja muita kodikkaita sisustusvaloja. Mahdollisuudet ovat rajattomat: Boheemia tyyliä rakastava valitsee maanläheisen puuvalaisimen, moderni sisustaja puolestaan mattamustan metallilampun.

Värilämpötilallakin on väliä: Valitsemalla lämpimän valkoisen sävyn (n. 2000–3000 K) luot lempeän valaistuksen makuuhuoneeseen, vierashuoneeseen ja oleskelutiloihin.

2. Ripaus luksusta epäsuoralla valaistuksella

Epäsuora valaistus on sisustussuunnittelijoiden salainen ase. Sillä tarkoitetaan valaistusta, jossa valo kimmahtaa ylös- tai alaspäin sen sijaan, että se osoittaisi suoraan tiettyyn kohteeseen. Yhdistelemällä suoraa ja epäsuoraa valoa luot harmonisen valaistuskokonaisuuden, joka hellii paitsi mieltä, myös silmiä.

Voit käyttää epäsuoraa valaistusta muun muassa:

  • Luomaan tilantuntua ja kutsuvuutta kodin ”ylimääräisiin” tiloihin, kuten pitkään eteishalliin
  • Korostamaan kauniin pintamateriaalin omaavaa seinää, kuten tiiliseinää tai rapattua kiviseinää
  • Rakentamaan katseita keräävän valokaton valaisemalla kattoa pienin spottivalaisimin tai LED-valonauhojen avulla
  • Asentamalla valonauhoja esimerkiksi hyllyjen, tasojen tai kalusteiden, kuten sohvan tai sängyn alle 

3. Boutique-hotellitunnelmaa makuuhuoneeseen näyttävillä valaisimilla

Tiesitkö, että oikeanlaisella valaistuksella voit loihtia makuuhuoneestasi hotellihuonemaisen keitaan yllättävän helposti?

Halutun tunnelman saavuttamiseksi kannattaa hyödyntää epäsuoraa valoa, joka luo huoneeseen kiireettömyyden tuntua. Käännä katseesi erityisesti isoihin pöytävalaisimiin, jotka sopivat yöpöydälle tai sivupöytää koristamaan. Hillitympi valitsee klassisen valaisimen, rohkeampi puolestaan astetta uljaamman lampun. 

Jos haet mahdollisimman huoliteltua lopputulosta, hanki kaksi isoa ja identtistä yöpöydän valaisinta. Mitä kimmeltävämmät ja villimmät, sen enemmän ’boutique’!

Vinkki: Pienemmässä makuuhuoneessa voit asentaa valaisimet suoraan seinälle. 

4. Säihkettä ulkotiloihin valosarjoilla

Kausivaloista puhuttaessa ei sovi unohtaa perinteisiä ulkovaloja, kuten valosarjoja, -köynnöksiä ja kransseja. Koristevaloja on saatavilla jokaiseen sisustusmakuun ja kaikissa sateenkaaren väreissä. Pimeydessä loistavat valot paitsi piristävät, myös lisäävät pihaympäristön turvallisuutta.

Valoja voi asetella esimerkiksi ulko-ovea tai ikkunoita koristamaan, sekä kaunistamaan kasveja ja muita istutuksia. Parvekkeella valot voi asentaa kaiteen tai pylvään ympärille, pihalla taas kukkalaatikkoon, pihakoivuun tai vaikka kasvihuoneeseen. Jos haluat säväyttää, parvekkeen seinälle tai terassille ripustettavalla valoverholla saat varmasti aikaan häikäisevän ilmeen.

Muistathan valita ulkokäyttöön soveltuvat valot. LED-valot ovat tähän tarkoitukseen paras valinta, sillä ne toimivat erinomaisesti myös alhaisissa lämpötiloissa. 

5. Tuiketta kotiin ja pihalle koristelyhdyillä ja kynttilöillä

Kun päivä kääntyy siniseen hetkeen, pääsevät himmeästi valaisevat pihalyhdyt oikeuksiinsa. Lyhdyt luovat tunnelmaa syysiltoihin ja talvipakkasiin, ja niitä voi asetella vaikkapa pihapolun varrelle, pation reunuksille tai ripustaa parvekkeelle tai puun oksille. Mitä isompi ja useampi lyhty, sen näyttävämpi kokonaisuus!

Voit valita LED-lyhdyn tai perinteisen lyhdyn, joka puhkeaa valoon steariinikynttilän tai LED-valaisimen avulla. Vinkki: sisätiloissa käytettävissä lyhdyissä kannattaa harkita LED-kynttilöiden käyttöä. Ne lepattavat yhtä lempeästi kuin aidotkin kynttilät, mutta ilman sisäilmahaittoja. 

6. Ympäristöystävällistä valoa aurinkokennovalaisimilla

Aurinkoenergiaa voi hyödyntää myös pimeällä kaudella. Aurinkokennolla varustettujen valaisimien akut latautuvat kätevästi päiväsaikaan ja syttyvät automaattisesti illan hämärtyessä. Energiaa säästyy, sillä aurinkokennovalaisimet valaisevat ympäristön ilman tarvetta pihan sähköistykselle. 

Niitä voi myös siirtää tarvittaessa. Koukulla varustetut lamput on puolestaan helppo ripustaa esimerkiksi parvekkeen kaiteelle tai pihapuskiin. Edistyksellisimmissä valaisimissa on liiketunnistin, joka sytyttää valot vain silloin, kun niille on tarvetta. 

7. Harkittua hohtoa älyvalaisimilla

Älyvalaistus on tehnyt tuloaan jo vuosikausia, ja nykyään näitä arkea helpottavia ratkaisuja löytyy jo joka lähtöön. Älyvalaisimet ovat järkevä valinta myös energiatehokkuusnäkökulmasta, sillä ne auttavat optimoimaan valaistuksen käyttöä.

Älyvalaisimet toimivat myös perinteisillä pistorasioilla, mutta parhaan hyödyn saat yhdistämällä ne älypistorasioihin. Käyttämällä erillistä valaistussovellusta voit hallita ja säätää yksittäisiä valaisimia tai kodin koko valaistusta myös etänä. 

Käyttäjä voi lisäksi himmentää tai ajastaa valaistusta, sekä luoda erillisiä valaistuskokonaisuuksia esimerkiksi huonekohtaisesti. Oman lisämausteensa tuo se, että tuotteesta riippuen valojen väriä tai värilämpötilaa on myös mahdollista vaihtaa, jopa automaattisesti. 

8. Ekstrasäväystä sisustukseen asennevalaisimilla

Valaistuksessa, niin kuin sisustuksessa yleensäkin, kannattaa tuoda omaa persoonaa rohkeasti esille. Räväkkyyttä sisustukseen saat hankkimalla 1–2 niin kutsuttua asennevalaisinta. Ne ovat astetta erikoisempia valaisimia, jotka rikkovat kokonaisuutta ja tuovat rosoisuutta muuten melko hillittyyn skandinaaviseen tyyliin. Ja ei – niiden ei tarvitse sopia yhteen muun sisustuksen kanssa!

Miltä kuulostaisi esimerkiksi yliampuvan värikäs tai mielenkiintoisesti muotoiltu pöytälamppu? Tai jättikokoinen seinävalaisin, joka heijastaa seinälle upean valoefektin? Oli valintasi mikä tahansa, persoonallinen valaisin ihastuttaa takuuvarmasti. Marssi siis rohkeasti kauppaan ja valitse juuri sinua puhutteleva valonlähde! 

9. Taianomaista tunnelmaa valoasetelmilla

Voit myös yhdistää valoja muihin kodin esineisiin ja rakentaa upeita asetelmia yhtä tai useampaa valonlähdettä hyödyntäen. Erityisesti paristokäyttöiset LED-valot on helppo yhdistää esimerkiksi maljakkoon tai lyhtyyn. Ne eivät kuumene, ja ovat siten turvallinen valinta kaikenlaisiin asetelmiin. Runsautta rakastava täydentää kokonaisuuden rönsyilevillä koristeilla, kuten isoilla sulilla tai kuivakukilla.

Voit myös hyödyntää valoja kodin lempipaikassasi. Hyggeily saa aivan uuden ulottuvuuden, kun ripustat vaikkapa leikkisän pallovalosarjan sängynpäädyn koristeeksi! 

Ekstravinkki: Valaise energiatehokkaasti ja harkiten

Valaistuksen käyttöä ja valojen energiatehokkuutta mietitään tänä vuonna erityisen tarkkaan. Suomen ja Euroopan varautuessa energiansäästöihin myös sesonkivalojen käyttöä on syytä optimoida. Kausivalojen energiankulutus on melko pientä useampiin kodin energiasyöppöihin nähden, ja omilla valinnoilla kulutusta voi hillitä entisestään.

Suosi LED-valoja
Kausivaloissa, niin kuin valoissa yleensäkin, kannattaa suosia käyttöiältään pitkiä ja energiatehokkaita LED-valoja. Ne kuluttavat jopa 90 prosenttia vähemmän energiaa kuin perinteiset lamput, ja niiden energiatehokkuus on jopa 80–90 % luokkaa. Vanhat, paljon sähköä kuluttavat valosarjat kannattaa siis viimeistään nyt vaihtaa uusiin.

Tarkista energiatehokkuus ennen ostopäätöstä
Uusien valojen pakkausmerkinnät kannattaa tutkia huolellisesti, jotta voit varmistua niiden energiatehokkuudesta. Suosi mahdollisuuksien mukaan ajastimella tai hämäräkytkimillä varustettuja valoja, ja muista myös paristokäyttöiset valot.

Valaise harkiten
Kausivaloja ei myöskään kannata polttaa yötä päivää. Kestävän kehityksen yhtiö Motiva suosittelee ylimääräisten sähkölaitteiden sammuttamista korkean kulutuksen aikaan arkisin klo 8–10 ja 16–17 sekä 19–20 välillä. Kausivalot onkin hyvä pitää päällä vain pimeään aikaan, ja ne kannattaa sammuttaa yön ajaksi ja aina, kun koti on tyhjillään.

Koristevaloja ei myöskään tarvitse olla useita, vaan vähemmän on nyt enemmän. Fiksuilla valinnoilla kausivalot tuovat juuri sopivan määrän valoa ja lämpöä pimeyteen myös tänä vuonna.